Tekniikka
Paintball-aseiden tekniikka on vuosien saatossa kehittynyt huikeasti alkuaikojen muovisista Splatmaster-pistooleista. Nykypäivänä kaikki vuokrapeleissä käytettävät aseet ovat vähintään puoliautomaattitoimisia, mikä tarkoittaa sitä, että ase laukeaa aina uudestaan ja uudestaan pelkästään liipasinta painamalla. Käyttö on siis helppo ja yksinkertaista.
Merkkaimet
Merkkain eli värikuula-ase toimii joko paineilmalla tai hiilidioksidilla. Merkkaimet jakaantuvat pumpputoimisiin, mekaanisiin puoliautomaatteihin ja sähkötoimisiin.
Pumppumerkkaimissa latausliike suoritetaan erillisellä kahvalla, jonka jälkeen merkkain on valmis laukaistavaksi.
Ensimmäiset merkkaimet olivat pumpputoimisia, mutta ne vähenivät paljon puoliautomaattien tullessa kentille. Nykyisin pumpputoimiset merkkaimet ovat tulossa taas kentille, erityisesti metsäpeleissä niitä näkee.
Mekaaniset puoliautomaatit lataavat itsensä laukaisun jälkeen ja ovat sen jälkeen uudelleen laukaistavissa. Elektropneumaattisissa laukaisu tapahtuu sähköllä toimivan pneumaattisen solenoidin avulla. Koska elektroniikka ohjaa toimintaa, voidaan laukaisuun lisätä erilaisia toimintoja.
Värikuulat
Värikuulat ovat luontoystävällisiä ja hajoavat luonnossa. Kuulia käytetään ammuksina merkkaimissa. Kuulat koostuvat elintarvikeväristä, limettihedelmästä, liivatteesta, PEG:istä (polyetyleeniglygolista) ja vedestä. Kuula on halkaisijaltaan n. 17 mm eli kaliiperi on .68.
Haljennut värikuula hajoaa kokonaan luonnossa noin kuukaudessa. Ehjäksi jäänyt kuula voi sitä vastoin säilyä luonnossa jopa puoli vuotta. Värikuulan "maali" on vesiliukoista ja lähtee pesussa pois vaatteista. Osa edullisemmista, lähinnä Aasiassa valmistetuista kuulista, on myös ns. kasviöljypohjaisia.











