"Vähän niin kuin normaali viikonloppupeli kavereiden kanssa, kaikki vaan on aika paljon isompaa!"
Suurpeli 11.8.2012 – vuoden suurin värikuulapeli Jämsässä. Suurpelille on avattu omat sivut osoitteeseen www.suurpeli.fi
Suurpelin sivuilla on lisää tapahtumasta! Jo kymmenettä kertaa keskellä Suomea, Jämsässä järjestettävä Suurpeli on ollut joka vuosi Suomen suurin paintball-skenariopelitapahtuma. Lähde mukaan tavoittelemaan jälleen suurimman pelin titteliä!
Kolme joukkuetta
Suurpelissä pelaajat mittelevät kolmessa joukkueessa värikuula-asein varustautuneina yli neliökilometrin kokoisella kentällä. Kentältä löytyy suomalaista metsämaisemaa, paintball-käyttöön rakennettu kaupunkialue ja jo legendaariseksi muodostunut Vajan alue.
Pelaajaroolit
Pelaajille on tarjolla erilaisia rooleja, joissa kukin voi toimia osana joukkuetta tai temmeltää kentällä omana osastonaan. Rooleja ovat: joukkueenjohtajat, lääkintämiehet ja ajoneuvoja torjuvia PST-miehiä. Lisäksi on pelin suunnitteluun enemmän osallistuvia sektorinjohtajia ja tietysti kolmen joukkueen (punaiset, keltaiset ja siniset) komentajat.
Normaaleista värikuulapeleistä poiketen pelistä ei joudu yhdestä osumasta pois, vaan kentällä lääkintämiehet voivat ”parantaa” yhden osuman. Toisen putoamisen jälkeen peliin pääsee takaisin oman joukkueen tukikohdassa käymällä. Kolmen erän ja kuuden tunnin peli ei siis suinkaan pääty siihen kun ensimmäinen kuula osuu.
"Kuulaa on tiukkoina hetkinä ilmassa sen verran paljon, ettei tämä peli unohdu aivan heti."
Suurpelin pelaajamassat mahdollistavat sellaiset pelitilanteet, joita ei muualla Suomessa pääse kokemaan. On aika hienoa olla mukana yhdessä rynnäkössä, johon osallistuu sata pelaajaa, kun tavallisissa normaalipelissä saattaa olla vain murto-osa tästä määrästä. Ja se yksi rynnäkkö on vain pieni hetki koko pelistä.
Tehosteet
Suurpelin erottavat muista tapahtumista myös näyttävät tehosteräjäytykset, joilla pelin alkaminen tehdään kaikille selväksi. Paukuista huolehtivat ammattilaiset, joten tulituksesta voi nauttia turvallisesti täysin siemauksin.
Yhtenä Suurpelin erikoisuutena ovat pelikäytössä olevat ajoneuvot, joita ei muissa peleissä juuri nähdä. Kaluston alkaessa eksoottisen massiivisesta, teloilla kulkevasta amfibioajoneuvosta jatkuen perinteisemmillä henkilö- ja pakettiautoilla ja päättyy liukasliikkeiseen ”rantakirppuun” on tarjolla kaikenmoista kulkupeliä joukkueen johdon suunnitelmia vauhdittamaan.
Vaunu
Viime vuonna käytetty telavaunun saattotehtävä muuttuu tänä vuonna entistä mielenkiintoisemmaksi, sillä nyt vaunun voi tuhoutumisen jälkeen korjata ja jatkaa eteenpäin, joten tekemistä riittää koko erän ajaksi. Sivurajoja muuttamalla vaunulle on myös saatu selkeästi lisää tilaa liikkua ympäri aluetta, tietä on käytössä tuplasti enemmän. Ajoneuvojen ampujiksi pääsee joka vuosi aina jokunen onnekas pelaaja.
Keitä Suurpeliin tulee?
"Tyttöystävää ei tarvitse jättää viikonlopuksi yksin, jos kokeilunhalua vain riittää."
Mukana on joka vuosi satapäin pelaajia. Mukaan mahtuvat niin aivan aloittelijat kuin kokeneemmatkin, kentällä on tilaa temmeltää. Värikuulapelejä harrastavat kaikenlaiset pienestä jännityksestä ja ulkoilmasta pitävät ihmiset. Esimerkiksi vuonna 2008 kentällä oli pelaajia opiskelijoista kunnanjohtajiin keski-iän ollessa jossain vähän kolmenkymmenen alapuolella. Vaikka laji jostain syystä onkin aika miesvaltainen, niin naispelaajien määrä myös kasvaa vuosi vuodelta.
Jos pelin ajankohta osuu muuten sopivasti, niin pienellä suunnittelulla peliin voi myös yhdistää omia tapahtumia. Esimerkiksi polttariporukka voi järjestää juhlakalulle varsin ikimuistoisen päivän ennen avioliiton satamaan astumista tai työporukan yhteistyötaidot voi punnita vähän väkirikkaammassa ympäristössä kuin missä normaalit firmojen tapahtumat järjestetään.
Pelaamaan? Tuo omat kamat tai vuokraa meiltä.
Pelaamaan pääsee yksin, kaverin kanssa tai vaikka kasaamalla kaveriporukasta oman ryhmän. Pelata voi omilla varusteilla tai vuokrata paikan päältä tarvittavat tavarat. Ja värikuula- sekä kaasuhuolto toimivat myös joukkueiden tukikohdissa. Suurpelistä on kehittynyt monelle harrastajalle koko viikonlopun mittainen tapahtuma. Peliin saapumiseen yhdistetään lomaa vaikkapa läheltä löytyvän Himoksen laskettelukeskuksen mökkikylässä.













