| Paintballin pelaaminen onnistuu talvellakin! |
Paintballin pelaaminen onnistuu talvellakinMonen mielestä paintball on aika pitkälti kesälaji, jonka pelaaminen ei suju kylmillä ilmoilla. Toki pelaajien pitää pukeutua sään mukaan, mutta varustepuolella tapahtunut kehitys on muuttanut tilannetta hyvään suuntaan. Lisäksi hankeen kapsahtaminen tuo sen hyvän puolen ettei kaatuminen juuri satu, vaan sehän taitaa olla suomalaisille aika tuttua suksilajeista :) Kun parantuneisiin värikuuliin yhdistetään lämpimät taukotilat, niin pelimahdollisuudet ovat aivan eri luokkaa kuin vain muutama vuosi sitten. Jämsän Paintballin asiakseen paintball-käyttöön rakennuttaman uuden huoltorakennuksen ansiosta pelejä järjestetään ihan kirjaimellisesti ympäri vuoden. Kun käyttämättömiä kuulia säilytetään lämpimässä pelipäivän ajan ja pelaajat pääsevät myös tauolla suojaan elementeiltä, niin pelit sujuvat ainiosti vaikka pakkasta olisi reilumminkin. Lyhyetkin tauot lämpimässä pitävät pelurit aivan eri kunnossa kuin koko päivän viettäminen kylmässä. Uuden huoltorakennuksen keskeisen sijainnin ansiosta pelien järjestäminen on helpottunut myös muutenkin kuin lämpimien tilojen ansiosta. Kaikkiaan 12 hehtaarin pelialueelle mahtuu kerrallaan pelaamaan useampiakin vuokraryhmiä, jotka voivat kaikki käyttää tiloja tauoillaan. Uusien huoltotilojen ansiosta pelien järjestäminen on helpottunut yhteistyö läheisen Himoksen laskettelukeskuksen kanssa toimii myös hienosti. Paintballista kiinnostuneet voivat vaikka kaveriporukalla yhdistää viikonlopun vieton niin, että siihen kuuluvat sekä värikuulapelit että mäenlasku plus tietysti asiaankuuluvat iltamenot kunkin oman maun mukaan ja yöpyminen Himoksen mökkikylässä tai hotellilla. Tervetuloa pelaamaan Jämsään talvellakin, ota rohkeasti yhteyttä! Yhteystiedot: Klikkaa tässä! |
Talvipelaaminen! 

Alun perin aika puhtaasti kesälajiksi muodostunut paintball kärsi pitkään siitä että kylmemmillä keleillä eivät toimineet värikuula-aseet eivätkä kuulat. Viime vuosina värikuulatehtaat ovat kuitenkin alkaneet ottaa entistä paremmin huomioon varsin erilaiset olot ja lämpötilat joissa pitkin maailmaa pelataan. Parantuneet talvikuulat ovat tästä erinomainen esimerkki, on oikeastaan ällistyttävää kuin hyvin kuulat toimivat nykyään kylmässäkin. Kun takavuosina oli normaalia että pakkasella suunnilleen jokainen pelaaja tuli kentältä jokaisen erän jälkeen piippu likaisena sinne hajonneen kuulan jäljiltä, niin nykyään pääsee paljon vähemmällä putsaamisella.