| Paintball lyhyesti |
YleistäPaintball on laji, jossa kaksi tai useampia joukkueita ottaa mittaa toisistaan erilaisissa pelimuodoissa. Yleisimpiä pelimuotoja ovat lipunryöstö sekä eliminointi. Paintballissa pelivälineinä käytetään paintballaseita jotka ampuvat gelatiinikuorista myrkytöntä .68 kaliiberin kuulaa. Kuulan tarkoitus on hajota vastapuolen pelaajaan jolloin pelaajaan ilmestyy selkeä noin 2 euron kokoinen värijälki ja pelaaja eliminoituu. HistoriaPaintballin historia ulottaa 1970 -luvulle jolloin ensimmäiset alkeelliset värikuula-aseet kehitettiin. Alunperin aseita käytettiin pienimuotoiseen karjan ja puuston merkitsemiseen eli kyseessä olivat puhtaasti työvälineet. Ensimmäiset nykymuotoinen paintballpeli pelattiin 1980-luvun alkupuolella jolloin kaksi kaverusta miettivät kuinka mitata kuinka mitata ihmisten paineensietokykyä ja pärjäämistä tiukassa paikassa. Suomen paintball saavutti 1980 -luvun puolivälissä jolloin ensimmäiset värikuula-aseet rantautuivat suomeen. Ensimmäinen suomalainen paintballseura perustettiin vuonna 1990. TurvallisuusTurvaliisuus on paintballpeleissä tärkein asia. Tästä syystä Jämsän Paintball pyrkii maksimoimaan pelaajiensa turvallisuuden käyttämällä vain moderneja ja tehokkaita suojavälineitä. Paintballissa on kaksi ehdottoman tärkeää suojavarustetta: paintballmaski sekä piipputulppa. Paintballmaskin tarkoitus on suojata pelaajan kasvoja sekä erityisesti silmiä pelin aikana. Paintballmaskin saa poistaa päästä vasta kun pelaaja on eliminoiduttuaan siirtynyt suoja-alueelle ja kaikki ovat varmistaneet aseensa piipputulpalla - ei enemmin. Piipputulppaa käytetään pelaajan eliminoinnin jälkeen estämään harhalaukaukset. Eliminoiduttuaan pelissä pelaajan tulee välittömästi kiinnittää piipputulppa aseeseensa. Yleensä pelaajat kuljettavat aseensa mukanaan suoja-alueelle jossa ihmiset saavat oleskella ilman maskia ja tällöin vahingossa tapahtunut aseen laukeaminen voi aiheuttaa pahaa jälkeä. Kun piipputulppa on kiinnitettynä merkkaimeen asianmukaisesti kuula ei pääse ulos piipun suusta ja täten vahinkoa ei pääse tapahtumaan. Muista siis aina käyttää piipputulppaa kun peli ei ole käynnissä tai olet eliminoitu! TekniikkaPaintballaseiden tekniikka on vuosien saatossa kehittynyt huikeasti alkuaikojen muovisista Splatmaster pistooleista. Nykypäivänä kaikki vuokrapeleissä käytettävät aseet ovat vähintään puoliautomaattitoimisia mikä tarkoittaa sitä, että ase laukeaa aina uudestaan ja uudestaan pelkästään liipasinta painamalla. Käyttö on siis helppo ja yksinkertaista. |
Paintball lyhyesti 
